Muut kouluttajat

Klikkaa nimestä ja pääset lukemaan kouluttajan esittelyn

HUOM!

Voitte myös toivoa mieleistänne sisältökokonaisuutta, johon asiantuntijamme räätälöivät juuri teidän tarpeisiinne vastaavan luennon.

Mies nojaa rennosti puuta vasten

Heikki Ojala

Kokemusasiantuntija, autismikirjo

Esittely

Oli vuosi 1990 kun tulin tähän maailmaan, pienelle Pohjois-Pohjalaiselle paikkakunnalle. Vietin siellä lapsuuteni ja nuoruuteni. Ihmiset siellä välillä ihmettelivät, että Heikkipä on omalaatuinen nuori. Arjen kuitenkin sujuessa hyvin, ei omalaatuisuus ollut ikinä ongelma. Teininä aloin jo ihmetellä, että onpas omituista, miten asiat, mitkä muille ovat itsestäänselvyyksiä, ovat minulle niin vaikeita. Saatuani valkolakin 2008, suuntasin opiskelemaan historiaa Oulun yliopistoon. Ilokseni huomasin, että opinnot lähtivät sujumaan ongelmitta. Elämänsuunnitelmat olivat selvät ja tulevaisuus kirkas. 

Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan ja lupaavan alun jälkeen opinnoista ei tullut enää mitään. Jouduin jättämään opintoni kesken. Siitä alkoi monen vuoden selvitystyö, kunnes lopulta vuonna 2013 sain autismidiagnoosin. Sen myötä minulle avautui aivan uusi maailma, uusi vaihe elämässä. Pohjalta kiivettiin takaisin ylös ja arki saatiin sujumaan. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin käydä ilmi, että minun tulevaisuuden työpaikkani tulee olemaan itseni hoitaja. Voimavarojeni rajallisuus ei kuitenkaan ole estänyt minua toteuttamasta itseäni.

Olenkin ollut mukana yhdistystoiminnassa, toiminut vapaaehtoisena vertaistukijana, kunnes löysin kokemusasiantuntijuuden, joka on ollut minulle todella merkityksellistä toimintaa. Se tarjoaa minulle mahdollisuuden jakaa tietämystäni sillä opin edelleen uutta itsestäni ja elämästä autisminkirjolla. Avaamalla autisminkirjon maailmaa voin mahdollistaa, että tietoisuus maailmassa kasvaa. Kukaan meistä ei voi täysin ymmärtää toisen ihmisen kokemusmaailmaa, mutta voin tehdä parhaani kertomalla ja konkreettisin esimerkein esitellä miten yksi autisminkirjolainen näkee ja kokee tämän ihmeellisen maailman, jossa me kaikki elämme yhdessä. 

Koulutusten aiheet:

Tilaa koulutus tai kysy lisää:
Mies nojaa puuhun toisella kädellään
Mies istuu kaatuneen puun päällä luonnossa

Sami Rousu

Luonnontieteiden FM, Matemaattisten aineiden lehtori, Kokemusasiantuntija ja Kasvattaja

Esittely

Olen kokenut opettaja, kasvattaja ja kokemusasiantuntija – mutta ennen kaikkea ihminen, jonka oma polku kulki koulukiusaamisen, neuroepätyypillisyyden ja herkkyyden kautta kohti vahvuutta ja ymmärrystä.

Jo yli kymmenen vuoden ajan olen kouluttanut opettajia, vanhempia ja kasvattajia kiusaamisesta selviytymisestä, myötätuntoisesta kohtaamisesta ja neurokirjon mahdollisuuksista. Uskon, että vahva koulu rakentuu tunteiden tunnistamisesta, aidosta välittämisestä ja siltojen luomisesta kodin ja koulun välille.

Herkkä ei ole heikko – se on viisauden alku.

Koulutukset: 

Neuroesteetön koulu – koulutusaiheet:

  • Opiskelua neurokirjolla – onnistuneen kohtaamisen merkitys
  • ADHD opettajan silmin – kouluarkea diagnoosin kanssa ja sen vierellä

Millainen on koulumme katse lapseen – ja erityisesti lapseen, joka kokee maailman eri tavalla? Näillä luennoilla tarkastellaan kouluarkea diagnoosin kanssa ja sen vierellä kulkien. Pohdimme yhdessä ohjausotteita, puhetapojamme ja toimintakulttuuria, joka voi joko mahdollistaa tai estää myönteisen osallisuuden.

Koulutukset kutsuvat tutkimaan, miten aidosti arvostamme moninaisuutta, kuinka lapsi tulee nähdyksi ja kuulluksi, ja puhummeko lapsista tavalla, joka rakentaa heidän itsetuntoaan. Korjaammeko lasta vai tilannetta? Ja miten säännöt, rutiinit ja struktuuri voivat tukea – ei vain hallita – arkea?

 

Kohtaaminen koulussa ja arjessa -koulutusaiheet:

  • Kohtaava opettajuus – Nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi…. jokainen meistä
  • Hyvinvoiva kouluyhteisö – yhdessä kasvattaen ja huolehtien

 

Kohtaaminen on kasvatuksen ydin. Ilman aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta yksikään pedagoginen menetelmä ei kanna – ei vaikka se olisi kuinka hyvin suunniteltu. Näissä koulutuksissa pysähdymme sen äärelle, mitä tarkoittaa välittävä kasvattajuus osana opettajan ammatillisuutta sekä vanhemmuutta.

Keskustelemme kohtaamisen, luottamuksen ja myötätunnon merkityksestä niin oppilaille kuin opettajalle itselleen. Mitä taitoja opettajuus/vanhemmuus vaatii ajassa, jossa tunne- ja neurokirjon haasteet ovat yhä näkyvämpiä? Entä miten nuori opettaja voi löytää oman äänensä ja jaksamisensa kasvavien vaatimusten keskellä?

Tämä luento ei anna pelkkiä työkaluja – se pysähtyy sen äärelle, miksi ilman aitoa kohtaamista mikään työkalu sinällään ei riitä.

 

Koulukiusaaminen ja väkivalta koulussa -koulutusaiheet:

  • Ehjäksi rikottu – Koulukiusatusta pojasta kokemusasiantuntijaksi ja kasvattajaksi
  • Rakentava kohtaaminen väkivallan ja kiusaamisen ehkäisyn tukena
  • Turvaa ja tukea koulupolulle – kohtaamisen voima kiusaamisen ehkäisyssä
  • Kivusta kohti korjaamista – näkökulmia ja ratkaisuja koulukiusaamiseen ja väkivaltaan
  • Kohti turvallisempaa koulua – näkökulmia kiusaamiseen, väkivaltaan ja ratkaisuihin

 

Koulukiusaaminen ja kouluväkivalta ovat monimuotoisia ja usein vaiettuja ilmiöitä. Ne jättävät jälkiä, jotka voivat kulkea mukana pitkälle aikuisuuteen – mutta niistä voi myös selvitä. Näissä koulutuksissa käsitellään kiusaamista sekä väkivaltaa yksilön kokemuksena, että yhteisön rakenteisiin kietoutuvana ilmiönä.

Lähestymme teemaa kokemuspuheen, tutkimustiedon ja arjen kasvatustyön näkökulmasta. Puhumme vallasta ja valtasuhteista, jotka piiloutuvat arkisiin tilanteisiin – ja kuinka niiden tunnistaminen mahdollistaa oikea-aikaisen puuttumisen. Kysymme, miten kohtaaminen, myötätunto ja luottamus voivat muuttaa koulun toimintakulttuuria?

Mikään työkalu ei yksin riitä – tarvitaan ymmärrystä, juurisyihin ulottuvaa tarkastelua ja tahtoa toimia.

Tilaa koulutus tai kysy lisää:
Naisen ottama selfie

Reetta Al-Karkhi

Lähihoitaja, viittomakielen ohjaaja, kokemusosaaja, vertaistukiryhmän ohjaaja, Adhd-aikuinen ja erityislapsen vanhempi.

Esittely

Olen Reetta, 42-vuotias rovaniemeläinen. Olen saanut aikuisena Adhd-diagnoosin. Oma matkani ennen diagnoosia oli vaikea ja haasteita täynnä. Opiskelujani ovat aina hankaloittaneet oppimisvaikeudet ja aistiyliherkkyydet.

Olen työskennellyt yli 10 vuotta autismikirjon ja Adhd-ihmisten kanssa. Olen myös ollut pitkään mukana yhdistystoiminnassa Adhd-ihmisten parissa. Tällä hetkellä työskentelen Kolpeneella Rovaniemellä autististen ja kehitysvammaisten ihmisten asumisen ohjaajana. Olen tehnyt kokemusosaajaluentoja yli 10 vuoden ajan ympäri Lappia ja Pohjois-Suomea. Luentojen lisäksi olen kouluttanut uusia kokemusosaajia.

Adhd ja autismikirjo ovat minulle sydämen asioita ja haluan auttaa ihmisiä, jotta jollakin heistä voisi olla helpompi tie kuljettavanaan kuin minulla. Aikainen diagnoosin saaminen ennalta ehkäisee monia ongelmia ja myös itsetunnon musertumista. Itsensä kokoaminen kestää usein pitkälle aikuisikään saakka.

Koulutusten aiheet:

Tilaa koulutus tai kysy lisää:
Nainen katsoo kameraan päättäväisesti

Taina Rajanen

Kotitalouksien raha-asioiden asiantuntija, kouluttaja

Esittely

Minulla on yli 10 vuoden kokemus kotitalouksien arjen raha-asioiden asiantuntijatehtävistä sekä kouluttajana toimimisesta. Näiden vuosien aikana olen tehnyt yhteistyötä mm. Talous- ja velkaneuvonnan, Ulosottolaitoksen ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa.

Olen järjestänyt lukuisia koulutustilaisuuksia yhteistyössä valtakunnallisten sekä alueellisten potilas- ja vammaisjärjestöjen kanssa, joten vertaisuus, käytännön asiantuntijuus, läheis- ja vapaaehtoistoiminta ovat tulleet minulle tutuiksi.

 Oman asiantuntijuuteni kannalta erityisen arvokasta on ollut rahaongelmissa olevien ihmisten kohtaaminen, joka on syventänyt ymmärrystäni talousongelmien vaikutuksista.

Koulutus voidaan toteuttaa joko livenä tai etänä. Jos aiheeni herättivät kiinnostuksesi, otathan yhteyttä! Sovitaan vaikkapa Teams-palaveri, jossa voimme keskustella tarkemmin koulutuksen sisällöstä ja tarpeistasi.

Yhdessä voimme luoda juuri sinun kohderyhmällesi sopivan, tarkkaan räätälöidyn, tavoitteellisen ja tuloksellisen koulutuskokonaisuuden.

Koulutusteni teemoja

Koulutusaiheiden tavoitteena on tarjota hyvin käytännönläheistä tietoa arjen raha-asioista. Muutama esimerkki teemallisista koulutuskokonaisuuksista:

Koulutusteni kohderyhmiä

  • Opiskelijat
  • Kuntouttavan työtoiminnan tai nuorten työpajatoiminnan asiakkaat
  • Mielenterveyskuntoutujat
  • Päihdetoipujat
  • Edellä mainittuja kohderyhmiä työssään kohtaavat ammattilaiset
Tilaa koulutus tai kysy lisää:
Nainen hymyilee ja katsoo kameraan

Anna-Reeta Korhonen

Sairaanhoitaja, jonka intohimona vapaaehtoistyö, luonto ja eläimet.

Kokemusasiantuntija, autismikirjo, Adhd, migreeni, kaksisuuntainen mielialahäiriö, psykiatriset liitännäissairaudet edellisiin liittyen.

Esittely

Kaaoslapsuus ja traumalapsuus takana. Olen aika tyypillinen 1990-luvulla syntynyt nepsynainen, koska olen saanut diagnoosit vasta aikuisena. Nepsypiirteet ovat toki olleet läsnä pikkulapsesta asti, mutta kotona ne ymmärrettiin usein negatiivisesti.

Olen sairastanut useita masennusjaksoja, manioitakin kahdesti. Koulukiusattu olin eskarista aina ammattikoulun toiselle luokalle asti. Sekä kodin että koulun tuki olivat kovin vähäisiä.

Ensimmäiseltä ammatiltani olen lähihoitaja. En tuolloin vielä tunnistanut omia rajojani, joten poltin itseni totaalisesti loppuun jo parikymppisenä. Minulla oli ensin mania, sitten masennus ja lopulta jouduin pakkohoitoon.

Edellisten seurauksena vyyhti lähti hitaasti selviämään. Eteen tuli tutkimuksia ja terapioita, diagnoosejakin yksitellen. Palasin työelämään lähihoitajaksi kun pakkohoitoon joutumisesta oli kulunut neljä vuotta. Sairaanhoitajaksi valmistuin 2023.

Elämässäni asiat ovat nykyään hyvin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on ollut remissiossa vuodesta 2016 asti. Olen päässyt opiskelemaan unelmieni ammatin ja olen naimisissa. En voi saada lapsia, mutta minulla on kummilapsia ja nepsylapsia, joita hoidan aktiivisesti.

Ammattikorkeakoulu oli minulle korjaava kokemus, sillä siellä sain sen tuen ja avun, mitä tarvitsin. En päässyt yhtään helpommalla, mutta pääsin maaliin reittiä, joka oli minulle mahdollinen. Valmistuin etukäteen ja sain stipendin. Saatoin olla itsestäni ylpeä!

Minulla on nykyään vakituinen työpaikka ja vuonna 2026 on haaveena jatkaa opintoja aina terveystieteen maisteriksi saakka.

Migreenin kanssa on toki ollut haasteita koko ikäni. Muutaman vuoden minulla on ollut biologinen lääkitys ja vihdoin se on ollut toimiva estolääkitys. Toki lääkitys laskee vastustuskykyä ja tarkoittaa sitä, että olen usein kipeänä. Lisäksi lääkitys on todella kallis. Toisinaan joudun yhä matkustamaan ambulanssilla päivystykseen.

Vapaaehtoistyötä olen tehnyt 18-vuotiaasta saakka. Olen ollut mukana SPR:n ensiapuryhmässä ja vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa (VaPePa). Nykyään olen SPR:n ensiapuryhmän kouluttaja ja koulutusvastaava sekä VaPePa:ssa toimin etsijänä ja johtajana.

Lisäksi olen toiminut tai toimin yhä vapaaehtoisena näiden järjestöjen paikallisyhdistyksissä: Autismiliitto, ADHD-liitto, Migreeniyhdistys, Mielenterveyden keskusliitto ja Suomen Punainen Risti.

Koulutusteni teemoja

Tilaa koulutus tai kysy lisää:
Mies seisoo rennosti katsoen kameraan

Klaus Karkia

Lääketieteen kandidaatti, kokemusasiantuntija Adhd, isä.

Esittely

Olen Klaus Karkia, laiska, tyhmä ja saamaton – tai niin ainakin pitkään uskoin. Mitäpä muutakaan ihminen itsestään ajattelisi, kun on kolmekymppisenä ehtinyt keskeyttää lukion viisi kertaa ja ammattikoulunkin kertaalleen?

Elämäni oli pitkään pelkkää ajelehtimista masennusjaksosta toiseen,eikä tulevaisuus luvannut juuri parempaa. Sitten 31-vuotiaana kävi kuitenkin niin, että uskomattomien ja onnekkaidenkin sattumien kautta sain itselleni ADHD-diagnoosin. Asiat alkoivat muuttua.

Nyt, vuosia myöhemmin, en ole enää laiska, tyhmä tai saamaton. Olen lääketieteen opiskelija, ohjelmoija ja isä. Olen myös puhuja ja haluan tarinaani kertomalla auttaa muita tunnistamaan oman erilaisuutensa ja hyödyntämään siitä kumpuavat kiistattomat voimavarat.

Koulutusteni teemoja

Kaipaatko kohderyhmällesi tai yleisöllesi voimaannuttavaa ja motivoivaa puheenvuoroa? Ota yhteyttä niin jutellaan lisää ja räätälöidään kohderyhmällesi sopiva aihe sisältöineen!

Verkkosivuni: www.klauskarkia.fi

Tilaa koulutus tai kysy lisää:
Mies seisoo kädet puuskassa katsoen kameraan
Mies istuu ja katsoo kameraan
Nainen hymyilee

Saija Himanka

Kouluttaja, Nikotiini-ilmiön asiantuntija, yhdenvertaisuustyön kehittäjä.

Esittely

Olen vaikuttava kouluttaja ja sosiaali- ja nuorisoalan asiantuntija, jolla on yli 20 vuoden kokemus ilmiölähtöisestä koulutustyöstä. Erityisosaamisalueitani ovat nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja nikotiini-ilmiön ymmärtäminen nuorten arjessa sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin ja kohtaamiseen liittyvä yhdenvertaisuustyö.

Olen kouluttanut laajasti ammattilaisia, järjestötoimijoita ja nuoria eri puolilla Suomea. Olen  tunnettu siitä, että vaikeitakin aiheita — kuten nikotiinituotteiden normalisoitumista, riippuvuuden mekanismeja tai vähemmistöstressiä — käsittelen koulutuksissani avoimesti, tutkittuun tietoon pohjaten ja osallistujia aina arvostavasti kohdaten.
Olen työskennellyt muun muassa Setan nuorisotyön valtakunnallisena koordinaattorina sekä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n asiantuntijana. Olen fasilitoinut työpajoja, kehittänyt koulutusmateriaaleja ja valmentanut ammattilaisia moninaisuuden tunnistamiseen ja sensitiiviseen kohtaamiseen.

Koulutuksissani kohtaavat tieto, tunne ja toivo. Tavoitteenani on lisätä ymmärrystä, herättää oivalluksia ja vahvistaa käytännön osaamista — aina turvallisesti ja ihmislähtöisesti.

Vuonna 2024 koulutuksiini osallistui yli 6300 henkilöä ympäri Suomen ja palaute koulutuksistani on ollut kiitettävää. Koulutuksiini on osallistunut lääkäreitä, muita hyvinvointialueiden työntekijöitä, hammasterveyden ammattilaisia, opettajia,
nuorisotyöntekijöitä, vanhempia jne.

Koulutuksiani voidaan toteuttaa niin etänä kun läsnäolokoulutuksinakin. Ota yhteyttä, niin räätälöidään juuri Sinun kohderyhmällesi osuva koulutus!

Koulutusteni teemoja

(otsikointeja ja sisältöjä voidaan tarkentaa, laajentaa tai kaventaa tarpeen ja koulutukselle asettamienne tavoitteiden mukaan)

Tilaa koulutus tai kysy lisää:
Tunturit joiden päällä vähän lunta
Nainen kahvikuppi kädessä

Katja Kuusela

Sosionomi (YAMK), AmO, kokemustoimija

Esittely

Olen pohjoissuomalainen sosiaalialan ammattilainen ja ammatillinen opettaja. Minulla on omakohtaista kokemusta syrjäytymisen ristiaallokosta, ulkopuolisuudesta sekä nousujohteisesta työurasta sosiaali- ja terveysjärjestöissä. Työelämän syrjästä olen saanut kiinni vasta keski-iän kynnyksellä. Tällä hetkellä kiiruhdan, jotta saisin ikäiseni kiinni ”uroteoissa” ja eläkekertymässä.

Arvoni perustuvat vahvasti yhdenvertaisuuden ideologiaan ja erilaisuuden kunnioittamiseen. Olen aina ollut näkövammainen. Silmäsairauteni on etenevä, joten olen joutunut opettelemaan elämässäni monta kertaa uudet tekniikat, taktiikat ja apuvälineet pysyäkseni mukana aktiivisessa arjessa. Näkövammaisen uusia tekniikoita ja taktiikoita kutsutaan virallisesti näkövammaistaidoiksi, mutta oma elämä pitää saada sanoittaa itse, omaan suuhun sopivin sanankääntein.

Puhun mielelläni näkövammaisuudesta ja sen huomioimisesta erilaisissa palvelu-, asiointi-, opiskelu- tai työtilanteissa.  Esteettömyys- ja saavutettavuuspuutteet haastavat päivittäin, mutta lannistua ei voi. Onneksi näkövamma ei tuo pelkästään haasteita kehiin, vaan tilanne voi myös kehittää kantajansa vahvuuksia. Näitä vahvuuksia tuon esille kursailematta.

Lempiaiheitani ovat työelämän moninaiset teemat, joissa niissäkin korostuu näkövammaisuuden näkökulma. Aiheet soveltuvat myös muille vammaisryhmille ja työyhteisöille – yhdenvertaisuuslaki on kaikille sama. Kohtuulliset mukautukset ja ammatillisen kuntoutuksen keinovalikoima ovat tulleet tutuiksi työelämäasiantuntijan työtehtävissä ja omassakin elämässä. Vammaispalvelut ovat omakohtaisesti tuttuja ja ne luetaan yhdenvertaisuuslain tarkoittamiksi kohtuullisiksi mukautuksiksi sekä työssä että opiskelussa.

Koulutukseni sisältävät paljon puhetta ja huumorinkukkia. Positiivinen ote nostaa hymyn huulille. Jos teemani kiinnostavat, otathan yhteyttä! Räätälöin kaikki koulutukseni tilausten mukaan. Oulun seudulla onnistuvat läsnäolokoulutukset, muutoin mieluiten etänä. Uskon, että minulla on monta hyvää ajatusta yhdenvertaisuuden edistämiseen ja erilaisuuden kohtaamiseen.

Koulutusteni teemoja

Tilaa koulutus tai kysy lisää:
Nainen nojaa isoon o-kirjaimeen

Simo Kivari

Yhteisöpedagogi ja Seksuaalineuvoja

Syvällistä ja kokemuksellisia puheenvuoroja: Kohtaaminen, Tunteet, Vuorovaikutus & Seksuaalisuus

Esittely

Olen Simo, kokenut ihmistyön ammattilainen. Tarjoan kouluttautumishetkiä kohtaamisen, tunteiden ja seksuaalisuuden teemoista. Minuutteja ihmisillisistä silmiin katsovista hetkistä, ihmisenä olemisesta tunteella ja ammattitaidolla kokonaisvaltaisen kohtaamisen kentältä. Tarjoan näkökulmia ohjaamiseen, luottamuksen rakentamiseen, seksuaalisuuteen.

Tarjoan näkökulmia:

Hyödynnetyt työkalut:

Palaute

”Simo Kivari on kokenut kohtaamisen ammattilainen, nuorisotyön ammattilainen ja seksuaalineuvoja. Ihminen.”

Tyytyväisiä yhteistyökumppaneita mm. JHL, Oulun seurakuntayhtymä, Iin Kunta, OAMK, Luovi, Oulun kaupungin liikuntapalvelut, Raahen Kaupunki,

Lisää palautetta mm.: https://www.instagram.com/simokivari/

Tilaa koulutus tai kysy lisää: